Pelko ja rohkeus kentällä ja sen ulkopuolella

Kaikista mahdollisista tunteista tunsin aina joskus pelkoa pelatessani. Tunsin pelkoa puolustajana, kun vastustaja valmistautui laittamaan läpisyöttöä tai keskitystä selkäni taakse ja kun sen jälkeen pian juostiin kilpaa kohti omaa maalia tai hypättiin pääpalloon. Tiesin usein, että vastustaja on minua nopeampi ja vahvempi.

Sekunnit ja kymmenykset ennen kilpajuoksua tai keskityksen lähtöä tuntuivat usein todella pitkiltä. Varastaminen ei ollut vaihtoehto, se olisi vain avannut lisää tiloja joko puolustuslinjan väleihin tai omalle etupuolelleni. Vaikka pelko tuntui takaraivossa, oli uskallettava odottaa oikeaa hetkeä ennen heittäytymistä peliin. Kentällä pelätessä sijoittuminen on kultaa. Sijoittumalla oikein voi voittaa askeleen tai kaksi, ja nuo askeleet voivat ratkaista kuka ehtii pallolle.

Joskus voitin kilvan, joskus hävisin. Sain liukutaklata pallon tyylikkäästi sivurajasta yli tai sitten katselin hädissäni pelon tunne vain voimistuen, kuinka vastustaja pääsi yrittämään maalintekoa. Puskin pallon varmasti kauas omalta maalilta tai keräilin itseäni avuttomana kentän pinnasta samalla kun vastustaja nikkasi palloa kohti maaliverkkoa. Koska jalkapallo on joukkuepeli, aina joskus joku paikkasi minua ja aina joskus sain itse paikata toista. Hyvä puolustaminen on yhteispeliä.

Jalkapallo pelinä synnyttää tunteita seuratessa ja pelatessa. Tunsin pelivuosinani paljon muitakin tunteita kuin pelkoa. Oli se sitten iloa tai tuskaa, pettymystä tai riemua, ehkä myös ensimmäisessä postauksessa viime viikolla mainitsemaani osaamisen tunnetta. Yksi suosikeistani oli yhteenkuulumisen tunne, kun joukkueena sai kokea jotain suurta ja erityistä, kuten ihmeellisen nousun, turnausvoiton tai tiukan ottelun kääntämisen oman joukkueen eduksi. Tunteen voi löytää myös kannattajana peliä seuratessa.

*********************************************************************************

Pelivuosieni jälkeen ehti kulua hetki, etten pelännyt. En tainnut tuntea oikein paljoa muutakaan, kaipasin vain nopeampaa vauhtia ja halusin asioiden tuntuvan helpommalta ja helpommalta.

Kun tunteet lopulta palasivat huomattuani vain makaavani yksiöni seiniä tuijottaen tai lääkärille vastaanotolla olostani avautuen, myös pelko palasi takaisin. Niin kuin moni muukin sisällä pitämäni tunne, se palasi voimakkaampana. Sen jälkeen ehti kulua kauan, että pelkäsin todella paljon.

Jos masennuksen hahmottaa pelinä, se ei synnytä vaan vie tunteita seuratessa ja pelatessa. Voimakkaina palanneet tunteet alkoivat minut väsytettyään kadota masennuksen viemänä. Lopulta jäljellä oli enää pelko joka hallitsi niin, että tunsin oikeastaan vain halua olla yksin. Jos joskus löysin vielä muita tunteita, hyviä ja positiivisiakin, masennus vei sen nopeasti tai hitaasti. Pelkäsin maatessani, pelkäsin yrittäessäni nousta ylös. Se oli pelin nimi pitkään. Minulle tärkeä yhteenkuulumisen tunne oli enää kaukainen muisto. En ollutkaan osa joukkuetta, yhteisöä tai yhteiskuntaa ja vaikka läheiseni tukivatkin minua koko ajan, saatoin välillä epäillä, olinko enää osa perhettänikään. En saanut nukuttua, sanottua enkä aikaiseksi. Halusin yhä vain olla yksin.

**********************************************************************************

Tunsin pelivuosinani kentällä paitsi pelkoa myös rohkeutta. Tunsin rohkeutta niinä hetkinä, kun heittäydyin taklaamaan vaikka ei ollut varmaa osuisinko palloon, kun hyppäsin pääpalloon, vaikka ei ollut varmaa sattuisiko itseä enemmän tai kun nousin puolustamaan askeleen ylemmäs, vaikka tiesin että silloin taakseni jäisi enemmän tilaa. Tunsin rohkeutta, kun minut komennettiin kentälle tiukkaan ja tärkeään otteluun vuotta vanhempia vastustajia vastaan. Parhaimmillaan tunsin rohkeutta myös siinä hetkessä, kun piti nopeasti tehdä päätös pallon kanssa. Syöttö vai harhautus. Pallosta luopuminen vai kuljetus. Helppo ratkaisu syöttämällä vierelle vai ennakkoluuloton yritys tehdä itse maali. Uskaltamista seurasi usein palkinto, muistan monta hienoa maalia ja onnistunutta suoritusta.

Jalkapallossa ei ole aina helppoa määritellä oikeaa tai väärää valintaa. Rohkeus on silti sitä, että uskaltaa yrittää jotain sellaista, mikä ei tule ensimmäisenä mieleen, mihin liittyy riski sekä mahdollisesti myös pelko epäonnistumisesta. Rohkeus ei itsessään ole täysin oikea eikä väärä valinta, mutta kun tuntee ja aistii pelin tärkeyden, se on kentällä jotain mitä tavoitella. Kun peli on taululla tasan ja kello käy, onni suosii usein rohkeaa.

**********************************************************************************

Kun kroppa on tarpeeksi rikki, oikeatkaan ajatukset eivät hirveästi auta. Kun puolestaan aikaa kuluu ja mieli on tarpeeksi maassa, ei pian löydä enää niitä oikeita ajatuksia lainkaan. Rohkeus oli kadoksissa elämästäni monta vuotta. Tilalla oli pelko ja paha olo.

Oli silti tärkeää muistaa, että jos löytää pelkoa, voi löytää myös rohkeutta. En tiedä olenko oikea ihminen kertomaan rohkeuden löytämisestä, mutta kokemukseni on, että pelko ei lähde ellei löydä keinoja häätää sitä pois. Sairastuttuani ehti kulua kauan, etten uskaltanut lähteä ulos, nähdä ihmisiä tai käydä edes kävelyllä.

Rohkeus voi joskus olla vain ajatuksia. Ajatuksia, joihin palaa tiukkoina hetkinä. On tärkeää muistuttaa itselleen merkityksistä, tavoitteista ja siitä, mikä on itselle tärkeää. Jos on olemassa ajatuksia, joihin ei halua enää palata, on rohkeutta etsiä uusia ajatuksia ja ajattelutapoja nähdä asiat toisin. Vaikka viekin joskus aikaa, synkkä ajatus voi muuttua valoisaksi ja paha hyväksi.

Aloin kirjoittaa esikoisromaaniani. Alkuun se oli kuitenkin vain sanoja word-tiedostossa, josta rohkeus oli aika kaukana. Oikeasti aloin taas rohjeta ajattelemalla toisin. Aloin rikkoa vanhoja tapojani liittyen siihen, että olen mukavuudenhaluinen rutiini-ihminen. Kysyin itseltäni mitä pelkään ja mietin, miten sitä pelkoa saisi häädettyä pois. Aloin myös kirjoittaa eri tavalla itsestäni, ajatuksistani ja tunteistani. Palasin tiukkoina hetkinä käsikirjoitukseni sanamuotoihin ja käänteisiin. Sanat muuttuivat lauseiksi ja lauseet kerronnaksi. Kerronta eteni hiljalleen tarinaksi, jossa yhtenä teemana nousee esiin juuri rohkeus.

Rohkeus on tietysti myös tekoja. Se on toisin valitsemista, uusien polkujen kulkemista sekä uskallusta muuttua ja kasvaa. Sen ymmärrettyäni aloin taas osallistua. Alkuun se oli kuitenkin vain ujon nuoren yrittämistä, josta siitäkin oli rohkeus aika kaukana. Oikeasti aloin taas rohjeta tuomalla toisinajatteluani mukaan myös tekoihin. Ymmärsin, että rohkea tekee muutakin, kuin kyyhöttää keskeneräisen käsikirjoituksensa kanssa kotona. Tapasin ihmisiä, kerroin sairaudestani ja osallistuin aktiivisemmin opintojen ryhmätöissä. Kun huomasin puutteellisuuteni tai keskeneräisyyteni, en painanut leukaa rintaan vaan halusin oppia ja yrittää uudelleen. Kömpelöt kommenttini, hakevat sanani kertoessani elämäntilanteestani menestyvämmälle ystävälle ja huonot mutta hyvää tarkoittavat ryhmäläisille esittelemäni ideat ovat osa tarinaani. Kun luen esikoisromaanini sivuja, ne eivät suoraan lue siellä, mutta itse muistan ne hyvin.

Nytkin ne kuitenkin muistuttavat minua siitä, kuinka olen onnistunut häätämään pelkoja pois ja löytämään rohkeutta, jolla pahat ajatukset ovat muuttuneet hyviksi ja toivottavasti synkkä muuttuu vielä jonain päivänä valoisaksi.

**********************************************************************************

Tilanne yhteiskunnassa on muuttunut viime päivinä paljon. Haluan vielä itsekin muistuttaa, että noudatetaan kaikki viranomaisten ohjeita parhaamme mukaan. Jos tässä tilanteessa jotain hyvää on, ehkä se muistuttaa meille perheen ja läheisten tärkeydestä. Ehkä minäkin muistan yhä paremmin olevani taas osa paljoa, niin perhettä kuin yhteiskuntaa.

Harras toiveeni on, että kun nämä hiljaiset ja raskaat viikot ovat kuluneet, löydämme kaikki rohkeutta ajatella ja tehdä toisin lähtiessämme rakentamaan parempaa tulevaisuutta. Minun mieleni oli monta vuotta maassa. Uskon ja toivon, että sama kohtalo ei kosketa maailmaa ympärillämme. Haluankin omalta osaltani todeta, että uskon kaiken kyllä järjestyvän. Tulemme vielä huomaamaan, kuinka meitä kaikkia tarvitaan. Tulemme myös huomaamaan, että pystyäksemme tuohon tarpeeseen vastaamaan, meidän on myös löydettävä rohkeutta. Minä olen löytänyt rohkeutta juostessani kentällä pallo jalassa, noustessani masentuneena sängyn pohjalta ja nostaessani leuan rinnasta. Uskon, että löydän sitä taas, kun minua muiden lailla tarvitaan.

Ennen kaikkea minä toivon, että kun sen aika on, me kaikki löydämme rohkeutta myös tästä yhteiskuntaa koettelevasta kriisistä toipuaksemme. Silloin tunnemme myös yhteenkuulumisen tunnetta, joka ainakin yhdelle jalkapallosta kirjoittavalle mielenterveyskuntoutujalle merkitsee hyvin paljon.

Voimia kaikille näinä vaikeina aikoina

@eerikkuu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s