Maajoukkuemuistelua synkkyyden keskellä

Sain kerran kunnian juniorijoukkueeni kanssa tulla maaottelussa pelaajien kanssa kentälle. Suomen miesten A-maajoukkuetta ei tunnettu vielä tuolloin Huuhkajina, sittemmin puhuttiin kultaisesta sukupolvesta, vaikka nimi vähän vääristääkin. Elettiin syyskuun alkua 2004, olin 9-vuotias. Sami Hyypiä menestyi Liverpoolissa, lisäksi ainakin Aki Riihilahti, Antti Niemi ja Mikael Forssell pelasivat myös Valioliigassa. Shefki Kuqikin takoi maaleja sumujen saarilla, mutta futisfanit täällä Suomessa kehottivat toisiaan katselemaan varmuuden vuoksi taivaalle, sillä joku Kuqin vanha rankkari ysäriltä saattoi tippua niskaan milloin tahansa. Teemu Tainio, Mika Väyrynen ja Aleksei Eremenko junior olivat nosteessa urallaan. Kuningas Jari Litmanen oli palannut Ajaxiin, suurvuosiensa seuraan.

Suomi kohtasi Andorran Ratinan stadionilla MM-karsinnoissa. Loppukesän ilta ja kirkkaat valot, joiden loisteessa Ilves-juniorit patsastelevat jalkapallon ammattilaisten kanssa. Kuningas ja kumppanit kentällä.

Kuulostaa jännittävältä, eikö.

Reilua vuotta aiemmin tamperelaistuneena pojankoltiaisena en kuitenkaan ainakaan muistikuvieni mukaan osannut olla niin innoissani kuin olisi ehkä pitänyt. Kun tulimme Ratinan stadionille ja aloimme kuulla ohjeita pukukoodiin ja muutenkin alkuseremonioihin liittyen, mietin lähinnä, että koska syödään ja toivottavasti jotain hyvää.

Meitä oli kaksi Ilveksen juniorijoukkuetta saattamassa pelaajia. Ensin valittiin kuusi lipunkantajaa, jotka kantoivat UEFA:n MM-karsintalipun tai jonkun muun härpäkkeen keskiympyrään. Kaikki kuusi vapaaehtoista löytyi toisesta juniorijoukkueesta. Sen jälkeen meidät muut käskettiin hetkeksi odottelemaan Ratinan stadionin uumeniin, kun vapaaehtoisia ohjeistettiin, miten ja mihin lippu kannetaan. Valtaosa löysi porukkansa, minuutteja saatiin kulumaan pikkukinastelulla ja kalajutuilla. Luppoaika sai kuitenkin ainakin yhden junnun miettimään omiaan.

Uskon, että monet pätevät ihmiset menestyvät juuri sen avulla, että he osaavat ja uskaltavat ajatella toisin kuin valtaosa muista. He keksivät jotain mitä muut eivät keksi ja ymmärtävät asioita, mitkä muut tajuavat vasta paljon myöhemmin. Ajateltuaan toisin voi myös saada aikaiseksi jotain toista ja täysin uutta.

Vaan toisinajattelusta ei silti aina palkita.

Eksyin odottelun aikana porukastani, otin eksymisen tavakseni jo nuorena. Siirryin kinasteluun ja kalajuttuihin kyllästyttyäni syrjään, parveilin yksikseni jossain laitamilla suuret ja mestarilliset toisinajatteluideoinnit mielessäni, kun yhtäkkiä riuska ja tomera-askelinen herra tuli luoksemme. Hän laittoi meidät riviin ja ilmoitti, että keskeltä poikki. Hän osoitti kädellään, kumpi puolisko tulee Suomen joukkueen kanssa kentälle ja kumpi Andorran. Huomasin siinä sitten, että yhtä lukuun ottamatta joukkuetoverini olivat Suomen puolella. Nuo kymmenen joukkuetoveriani saivat tulla suomalaisten saattamana kentälle.

Minun osani oli saattaa mystinen Andorran kymppipaikan pelaaja kentälle. Hänen tasonsa olisi ehkä Juha Malisen parin vuoden juoksukoulussa riittänyt Veikkausliigan rotaatiopelaajaksi.

Kun sitä näin jälkeenpäin ajattelee, ehkä olisi voinut valita kuin muut ja pysyä omassa porukassa eikä miettiä itsekseen reunamilla maita ja mantuja. Yksi toisinajattelijajuniori meni kentälle Sami Hyypiän kanssa käsi kädessä ja toinen Kuningas Litmasen. Ehkä olisi jäänyt itsellekin mieleen vielä paremmin, jos olisi saanut astella Hyypiän tai Kuninkaan vierellä kentälle.

Ihan hienoahan se silti oli. Nykyään juniorit usein seisovat rivissä pelaajien edessä, mutta muistini mukaan me tönötimme sittemmin armeijassa tutuksi tulleessa korkeassa polviasennossa. Kansallislaulujen ja muiden alkuseremonioiden jälkeen saatiin kirmata pois kentältä ja sen jälkeen päästiinkin vihdoin syömään. Oli muistaakseni hyvää, jotain kanapastan tyylistä. Sitä oli kiva mussuttaa samalla kun Suomi voitti 3-0. Alexei Eremenko Jr. teki kaksi tosi hienoa vapaapotkumaalia ja Aki Riihilahti sitten tosi ruman maalin kulmapotkun jälkitilanteesta.

Kuten siitä eteenpäinkin, MM-kisoihin ei silti päästy. Saman Andorran kanssa jäätiin vieraskentällä tasapeliin ja esimerkiksi Hollanti murskasi Suomen tylysti kesällä 2005. Suomi jäi lopulta lohkossa neljänneksi paitsi Hollannin myös Tsekin ja Romanian taakse.

Niitä kuuluisia arkiston helmiä. Vaisu katse maahan ja andorralaisen kanssa kentälle. Kuten kuvan keskeltä näkyy, emme oikein löytäneet toisiamme.

************************************************************************

Eerik jatkoi eksymistä ja Huuhkajat pettymistä, mutta tiettävästi myös Eerik voi löytää takaisin porukoihin ja Huuhkajat puolestaan tiensä arvokisoihin, vaikka vähän myöhemmäksi siirrettäisiinkin. Syksyllä 2018 oli nähtävissä käänne parempaan ja ainakin yksi mielenterveyskuntoutuja virnuili tyytyväisenä Ratinan stadionilla, kun Suomi voitti kotipeleissään ensin Unkarin ja sittemmin myös Kreikan ja Viron ja lopulta koko lohkonsa Kansojen liigassa. Toisinajattelukin alkoi palkita kentällä ja katsomossa, kun Markku Kanerva alkoi tehdä yksinkertaisesta kaunista ja Eerik jalkapallosta taidetta.

Vielä paljon parempaa oli luvassa, paitsi yhden kuntoutujan terveyden myös suomalaisen jalkapallon kannalta. Uskon, että muistan vielä pitkään nämä kuluneet EM-karsinnat. Näin kotiotteluista neljä ja sain toteuttaa yhden haaveeni näkemällä myös yhden vierasottelun paikan päällä Bosnian & Herzegovinan Zelicassa. Kotiottelut Bosniaa & Herzegovinaa, Kreikkaa, Italiaa sekä Liechtensteinia vastaan jäävät varmasti muistoihini.

Tänään perjantaina 27.3 oli tarkoitus pelata Puola-Suomi maaottelu Wroclawissa. Vaan ei pelatakaan ja yhteiskunnallinen tilanne muistaen tietysti hyvä niin. Jos kuitenkin jollain muulla maajoukkueen ystävällä on tarvetta muistelulle, kun nyt kun pelejä ei toistaiseksi pelata, laitan pari EM-kisojen aikana nappaamaani kuvaa tähän alle. Hyvät muistot toivottavasti tuovat toivoa muutenkin siihen, että yhteiskunta palaa vielä uomiinsa ja toipuu tästä kyllä.

Suomi-Kreikka 5.9.2019 Kreikkalaiset purnaa ja Pukki maalaa
Jalkapallofani Sarajevossa. Maailmanhistorian kannalta suhteellisen tärkeät Sarajevon laukaukset ammuttiin about 60 metriä <- tuossa suunnassa. Paikalla on näköiskopio ajoneuvosta ja muistaakseni pieni selostus tilanteesta.
Bilino Polje -niminen stadion Zenicassa. Pelistä ei jäänyt paljoa kerrottavaa, mutta kun kisapaikka tuli niin yksi mahalasku sallittakoon =)



Suomi – Liechtenstein 15.11.2019 ennen peliä…
…ja pelin lisäajalla. Eteenpäin on menty.

Mainitsin ensimmäisessä postauksessani, kuinka ajattelin jatkaa tätä blogiani ainakin EM-kisoihin asti. Rehellisyyden nimissä tässä on arki mennyt niin uusiksi ja uutiset maailmalta on niin lannistavia, etten ole ainakaan vielä ehtinyt harmitella kisojen lykkääntymistä lainkaan, mutta jos jotain hyvää yrittää asiasta löytää niin näköjään tuli lykkäyksen ohella myös vuosi lisää kirjoitusaikaa =)

Odotellaan niitä kisoja ja muutenkin parempia aikoja. Otetaan iisisti, mutta kun sen aika tulee, etsitään kaikki porukkamme ja autetaan myös muita löytämään omansa.

@eerikkuu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s