Kauden alku

Nousen bussista Sorin aukiolla ja astelen kohti Ratinan stadionia hapuilevin askelin. En tiedä onko tämä totta vai tarua. Ilmassa tuoksuu tutulta, äänet muistuttavat mitä on tapahtumassa. Ratinan valot kiiltävät edessäni ja näen aika ajoin punaisia katsomorivejä, jotka odottavat istujaansa. Edellisestä Ratinassa katsomastani ottelusta Suomen ja Kreikan välillä viime vuoden syyskuun EM-karsinnoissa on kulunut vajaat kymmenen kuukautta. Joku paitsi maailman uutisia seurannut myös viimeaikaiseen jalkapallokirjallisuuteen perehtynyt voisi sanoa, että siinä ajassa on ehtinyt tapahtua suhteellisen paljon.

Asettelen kaulahuivia tuulitakkini alla parempaan asentoon ja toivon ettei olisi liian kylmä, kun kuljen katsomon porteista sisään. Vain kolme päivää aiemmin olin pohtinut Tammelassa Kansallisen liigan Ilveksen ja TiPS:in välistä ottelua seuratessa, että onkohan liian kuuma. Elämä ja Suomen kesän sää on sellaista, toivo ja pohdinta kuuluu kumpaankin.

Kauden alkaessa aistit heräävät. Juniorina pelanneet varmasti muistavat, miltä nurmi tuoksuu varhain aamulla tai sadesäällä, kun valmistautuminen turnauspäivän ensimmäiseen peliin aamukasteisella nurmella alkamassa. On paljon värejä ja sävyjä, vihreää ja kirkkautta sekä valkoisia viivoja ja kuvioita pitkin kenttää. On voiton ja makkaran makua, kummatkin maistuvat paremmalta yhdessä toisen kanssa. Tappiomakkara puolestaan maistuu mitäänsanomattoman pahalta, eikä tuota makua halua kokea uudelleen. Kauden alku kuuluu kauas ja kuulostaa hyvältä, sillä se muistuttaa aina mahdollisuuksista. Tunteet heittelevät, odotus on päättymässä. Yhtäkään ottelua ei ole vielä pelattu, sarjataulukossa ollaan tasatilanteessa. Ihmiset toistavat sanaa mahdollisuus, jotkut suoraan ja toiset rivien välissä.

Stadionin sisällä huomaan paikkani olevan katsomossa, joka onkin suljettu.  Viime vuosien kriiseihini peilaten voisin yrittää kehitellä vertauskuvan oman paikan löytämisen tärkeydestä, mutta nuorena taiteilijana niitä kannattaa kompastumisen pelossa välttää, joten istahdan vaisuna vapaalle paikalle Ratinan aurinkokatsomon ylälehtereillä. Kelvannee tässäkin, vaikka ei täysin omalta tunnukaan.

Veikkausliigakausi on alkamassa, ja jalkapallofani katsoo, kuulee, haistaa, maistaa ja tuntee tarkasti, sillä kauden alkaessa aistit heräävät.

Ilves – IFK Mariehamn 1.7.2020

**********************************************************************************

Sanonnan mukaan vaikeinta on aloittaminen, mutta kirjoittaessa se ei ollut minulle vaikeinta. Aloin hahmotella esikoisteostani syksyllä 2016, kun en jaksanut istua edes syyslukukauden ensimmäistä luentoa loppuun. Hahmottelin word-tiedostoon käsikirjoitusta, joka pohjautui syksyyn 2015, aikaan jolloin romahdin. Haaveilin urasta tarinankertojana, kun muut mahdollisuudet näyttivät sängynpohjalta niin kovin kaukaisilta. Varsinainen kirjoitusurakkani alkoi tammikuussa 2017. Tekstiä syntyi huimaa vauhtia. Kirjoitin noin tunnin päivässä ja ajattelin, että jos jaksan keskittyä sen verran joka päivä, jaksan varmasti syksyllä palata opintoihini. Toukokuussa ensimmäinen versio sittemmin kankeaksi ja kömpelöksi kuvatusta silti jalkapallokulttuurisesti arvokkaasta käsikirjoituksesta alkoi olla valmis. Näitä versioita tulikin sitten lopulta ennen kansiin päätynyttä aika monta.

Aloittaminen ei ollut vaikeaa, irti päästäminen sekä valmiiksi ja julkaistuksi saaminen oli. Haave tarinankertojan urasta vaihtui ensin haaveeseen mahdollisuudesta tehdä taidetta ja sitten haaveeseen löytää tapoja osallistua. Vaikka se olisi huonoin kirja koskaan, kun ihmiset kysyisivät mitä olet puuhannut, olisi jotain mitä vastata. Olisi identiteetti tai rooli, jonka avulla sosiaaliset tilanteet olisivat luontevampia eivätkä ahdistaisi niin paljon. Ei olisi enää menestyjä ja masentuja vaan ehkä menestyjä ja taiteilija, jotka kumpikin voisivat oppia toisiltaan.

Oikeastaan yksikään haave ei toteutunut ensi yrittämällä. Kustantamot vastasivat joko lyhyesti ja kohteliaasti tai eivät lainkaan. Tuttavat ja vähemmän tuttavat tekstiä kommentoineet lähinnä hymyilivät rohkaisevasti tai eivät sanoneet mitään. Yleisin palautteeni on ja tulee varmasti aina olemaan syvä hiljaisuus. Toisten kiireistä arkea seuratessa ja uutisia lukiessa tuntui siltä, että pitäisi pystyä paljon parempaan eikä olo oikeastaan parantunut, vaikka toipuminen etenikin vuosien vieriessä ja sanat ja lauseet yrittävät sitkeästi löytää toisiaan päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Selasin usein puhelimellani käsikirjoitustani ennen nukkumaanmenoa. En jaksanut aina lukea edes lausetta saati sivua loppuun, kun swaippasin peukalollani tekstiä eteen- ja taaksepäin ja kirjoittamani rivit hyppivät silmieni edessä. Toivoin että tekstini olisi erityistä, toivoin että minä olisin.

Esikoisteokseni on toteutunut haave. Se painaa joskus puutteineen harteita mutta se muistuttaa myös, kuinka vaikeuksista voi saada aikaan jotain konkreettista ja kuinka ensi yrittämän jälkeen voi aina epäonnistumisen jälkeen yrittää uudelleen. Se kertoo monista opeista, jotka piti sisäistää sitä tehdessä, kun halu kertoa oli herännyt. Se muistuttaa monista muista haaveista, jotka vielä odottavat toteuttajaansa.

***********************************************************************************

Kentille palaaminen vei minulta kauan. Pelasin ensimmäisen harrastesarjan futsalotteluni tammikuussa. En ollut käynyt juoksulenkillä yli neljään vuoteen, mutta halusin kokeilla ja sain vihdoin aikaiseksi. Olin voinut niin huonosti useamman vuoden, että pari kolme vuotta aiemmin en olisi kyllä uskonut vielä joskus juoksevani kentällä. En osannut edes haaveilla siitä. Vaikeat vuodet olivat jättäneet jälkensä monella tapaa, eikä kentällä tuntunut helpolta silloin eikä ole tuntunut oikeastaan sittemminkään. Kroppa on hidas, liike kankeaa kuin teksti, kosketus kömpelö kuin tarinan käänteet. Väsy tulee, mutta tällä kertaa sentään juoksemisesta eikä pelkästä sängyssä makaamisesta. Eteenpäin on menty, sillä joskus elämä oli sitäkin aika pitkään.

Moni asia oli silti lohdullisen ennallaan. Nopea laituri, jolla oli vuosia sitten tapana luottaa nopeuteensa liikaa, luotti siihen yhä liikaa. Taitava pelintekijä, joka osasi harvoin luopua pallosta ajoissa, ei osannut vieläkään antaa syöttöä ajoissa. Kentällä tuli vastaan paljon tilanteita, jolloin kenenkään ei tarvinnut sanoa mitään. Takatolpalle tyhjiin syötetty varma paikka, takaiskumaali tai karannut pystysyöttö. Harrastejalkapallossa kaikki kuitattavissa ilman sanoja ja sehän on kiva, jos sattuu olemaan sulkeutunut nuorimies.

Pelejä on sittemmin tullut jo vähän toista kymmentä. Voittoja, tappio ja yksi tasapelikin. Aion jatkaa ja toivottavasti vielä pitkään. Kentällä saa aina välillä kokea jotain mitä on ollut tapana kutsua iloksi. Alkuun pääseminen vei kuitenkin kauan ja kun sitä näin myöhemmin mietin, kentille palaamisessa vaikeinta oli aloittaminen. Sanonnat pätevät sentään joskus.

Pellervon puiston kenttä Tampereen Kalevassa. Yksi mielenterveyskuntoutuja teki ensimmäisen maalinsa pari viikkoa sitten ulkokentillä noin neljään vuoteen ja kymmeneen kuukauteen. Ihmeiden aika ei ole ohi.

************************************************************************************

Alku ei ole helppo Ilveksellekään. Kotiavaus ja kolme omiin, mutta onneksi myös neljä vastustajan päähän. Kausi alkaa kotivoitolla, ei tosin liian vakuuttavalla sellaisella. Jalkapallofani aistii tarkasti. Puolustussuuntaan virheet maksavat ja ansaitusti, vastahyökkäykset eivät pysähdy eikä niitä saada hidastettua tai ohjattua laidoille tai takaisin. Näen linjojen edessä ja takana tiloja, jotka ovat aivan liian suuria. Voisin vain kuulla vierasjoukkueen toisen maalin tapahtuneen, sillä tulee niin hiljaista. Hyökkäyssuuntaan pelin avaaminen takeltelee ajoittain, toppareilla ei ole paras päivänsä. Tunnen tästä tuskaa ja turhautumista sisälläni. Helponkin prässin alla syntyy turhia virheitä ja osa avauksista on niin outoja, ettei niitä löydy edes esikoisteoksestani. Neljä tehtyä maalia kertoo silti potentiaalista ja saa väsähtäneen jalkapallofanin hypähtämään tuoliltaan hurraamaan. 4-2-maalin jälkeen ilmassa alkaa tuoksua kotivoitolta.

Kun se lopulta vielä yhden takaiskun jälkeen varmistuu, se maistuu kaikesta huolimatta oikein hyvältä. Kotimatkalla hapuileva askeleeni on keventynyt, tästä on hyvä jatkaa.

Veikkausliigakausi on alkanut ja toivottavasti alkaa syntyä tekstiäkin tänne blogiini vähän vinhemmin. Viime viikot ja kuukaudet ovat olleet melko työntäyteisiä ja kun on ollut kaikkea muuta kivaa tekemistäkin, tuli taukoa edellisestä päivityksestä aivan liian pitkään. Yritän vähän skarpata jatkossa. Toistan muuten tätä lausetta aika usein.

Yritän myös käydä katsomassa kotimaista jalkapalloa mahdollisimman paljon, sillä kausi on vihdoin ja viimein kunnolla alkanut. Tee sinä samoin, jalkapallo on parasta paikan päällä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s